lauantai 11. lokakuuta 2014

Riittävä

Mitkään kohtaamamme koettelemukset eivät ole turhia. Ne vahvistavat. Ne opettavat.

Sen sain huomata ylioppilaskirjoitusten aikaan kuukausi sitten. Alku syksy oli minulle kamalan rankka. Koulu vei kaiken mun ajan ja tilan ajatuksista. Yo-kokeisiin lukemisen lisäks mulla oli useempi aika työläs kurssi just meneillään. Pahimpaan aikaan tein kahen viikon aikana 8 erilaista kirjotelmaa, esseetä tai puhetta ja luin ylppäreihin. Jokanen ilta oli pelkkää itkuparku sinnittelyä. Sit kaiken kukkuraks olin vielä sitkeessä flunssassa. Mentiin ihan jaksamisen äärirajoilla.

Sit yhessä vaiheessa mä rupesin miettimään, että mitäs vitsiä mä tälleen panikoin. Hoksasin, että en saavuta sillä mitään. Yo-kokeet on todistus siitä, miten hyvin mä osaan, ei todistus siitä, mitä mun pitäis osata. Yksinkertaisesti: jos mä oon jossain huono, ni mä oon siinä huono , eikä mun tarvii olla muuta. Se, mihin mä hyvällä mielellä. parhaani tehden, mutta kuitenkin oman jaksamisen ehdoilla pääsen, on just se, mikä riittää. Jos mä en saa jostain kauheen hyvää arvosanaa, voi olla, että en ehkä tarviikkaan sitä tulevaisuudessa. Mä uskon, että jokaisen elämälle on kutsumus ja suunnitelma ja niiden toteutumuseen ei vaadita mitään, mikä jollain tavalla rasittaa liikaa. Parhaansa kannattaa aina tehdä, mutta pitää se asenne, että minä riitän.

Tän oivaltaminen avas mun silmät kattomaan koko elämää ihan eri tavalla. En nyt tiiä saatteko te mun selityksestä syvimmän pointin kiinni, mutta mulle tää oli tosi valaiseva oivallus. Musta tuntuu, että saan vaan kellua elämän virrassa. Olla ilman tuskaista itsensä ylittämisen painetta. Mikä ikinä mun elämän tehtävä onkaan, mä pystyn siihen ihan omana ittenäni. Saan levätä. Olla vaan. "Palaa takaisin lepoosi, sieluni, sillä Herra on tehnyt sinulle hyvin." Psalmi 116:7




Hirveen kivaa ens viikkoo kaikille! Ja rentouttavaa lomaa teille, joilla loma nyt on. Mä lähen reissaamaan Etelä-Suomeen huomenna. :)

4 kommenttia:

  1. mitä arvosanoja kirjotuksista tuli? :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Viime vuoden pisterajojen mukaan uskonnosta E ja ruotsista C. Iso mahollisuus on kuitenki, että uskonto laskee ja ruotsi nousee M:ään. :)

      Poista
  2. Tämän oivalluksesi kun aina muistaisi ja saisi käytännössä toteutettua.. Ainakin itse olen sellainen stressaaja ja suorittaja, että unohdan välillä epäonnistumisten tärkeyden :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta! Helpommin sanottu kuin tehty, tosiaan. :)

      Poista