keskiviikko 14. elokuuta 2013

Syksyisyys

Tänään oli ensimmäinen syksypäiväni. Ensimmäistä kertaa elämässäni minusta tuntuu, että tulen nauttimaan siitä.



Nautin siitä, että saan laittaa villapaidan ja villasukat ylleni.

Nautin vesisateesta ja kosteudesta. Ne saavat hiukseni nousemaan kiharalle. Ne saavat luonnon tuoksumaan jännittävälle.


Nautin syksyn väreistä. Voisin pukea ylleni syksyn. Se sopii minulle.

Nautin syksyn syömisistä.





Nautin kivoista koulu hetkistä.

Nautin pimenevistä illoista. Saan taas sytyttää kynttilät.


Nautin siitä, että vihdoin halauksilla on taas lämmittävä vaikutus.

Nautin teestä ja kirjoista.

Nautin saunasta.

Nautin pitkistä koulubussi matkoista.

Nautin nauttimisesta.


sunnuntai 11. elokuuta 2013

Viimeinen päivä lomaa

Nyt se on sit ohi! Mukava loma olikin. Mukaan mahtui kivoja ja ei niin kivoja kokemuksia. Alku kesä oli melko tylsä, mutta loppu kesä meni loistavasti. :) Ehdottomasti paras juttu oli Teenstreet Saksassa, josta kerroin viikon takaisessa postauksessani. Oon oottanut koulun alkua aika pitkään. Mä tykkään opiskelusta, ja etenkin tämä vuosi tuntuu jännittävältä, sillä lukion toisena vuonna on paljon enemmän vapautta valita mitä opiskelee. Otin paljon uskonnon ja yhteiskuntaopin kursseja, koska aijon myös kirjoittaa ne aineet ylioppilaskirjoituksissa. Odotan myös historian ja saksan kursseja. Saksaa en olekaan aijemmin opiskellut! Ihana oppia uusi kieli. :) 

Viimeisen lomapäiväni vietin melko rennosti. Näin ihania ystäviäni ja liikuin; kävin lenkillä ja jumppasin. :) Liikunta tekee mulle kyllä ihmeitä.. Viime kevääseen asti olin ollut lähes koko elämäni tosi laiska liikkumaan. Vapaa aikanani liikuin ehkä kerran kuussa ja koulun liikuntatunnit oli mun inhokkeja. Viime keväänä sit kärsin kamalasta stressistä ja keksin kokeilla liikuntaa. Aloin jumpata ja käydä lenkillä, ja oloni koheni hetkessä. Totta ne tutkijat puhuu, kun sanoovat liikunnan poistavan stressiä. Tänä vuonna aijon sit pitää itestäni sillä huolta. :) 

Oon niin innoissani opiskelusta, etten malttanut olla tutkimatta uusia koulukirjojani. Lueskelin uskonnon kirjaa. xD Jänniä juttuja.... 


Tein tänään myös elämäni ensimmäisen ranskalaisen manikyyrin. Oli hankalaa, mut vaivan arvoista. Nää on kauniit, ainakin mun mielestä. :D


Iloisii ekoi koulupäivii kaikille ja ihan vaa iloisia päiviä teille, jotka ette koulua käy! ♥

torstai 8. elokuuta 2013

Kokonaisuutena rakastettava

Loman viimeisiä päiviä viedään! Oon iha mahottoman innoissani, kun pääsen taas kouluun ja opiskelemaan! Musta tuntuu, että oon motivoituneempi opiskeluun kuin koskaan ennen. Ainahan syksyllä sitä intoo on enemmän, mut tänä vuonna vielä enemmän kuin ennen. Jospa se säilyis koko vuoden. :D Lähden siis lukion toiselle vuodelle, minkä usein sanotaan olevan vaikein. Olen suunnitellut selviytymis keinoja stressistä. Alan taas harrastaa liikuntaa, ja vähennän kaikkia koulun ulkopuolisia stressin aiheuttajia. En halua ensi talvesta samanlaista kuin viime talvesta. :/ Millasilla fiiliksillä te lukijat lähette/ootte lähteny kouluun/opiskelemaan/töihin?

Mulle tapahtui hassu juttu tossa toissa päivänä. Mä makoilin sängyllä ennen nukahtamista ja juttelin Jumalalle. Yhtäkkiä mun mieleen tuli ajatus, että mun pitäis oppia jotain mun huoneen katosta. :D Toi mun huoneen katto on vähä häirinny mua sen väärän värisävyn takia. Se ei ihan täydellisesti sovi tähän huoneeseen ja koska olin sille alussa niin ankara, en oikeen tykänny koko huoneesta. Mua häirihti se niin paljon, että unohdin ajatella miten hieno kokonaisuus tää uus huone onkaan. Sit jonkin ajan päästä hylkäsin ton ajattelu tavan ja ajattelin, ettei se ole niin justiinsa. Ei tää huone yhden väärän värivivahteen takia ole ruma, huono tai virheellinen. Kyllä tästä voi silti tykätä!

Tajusin, että minuahan voi verrata tähän huoneeseen. Minussa on monia epätäydellisyyksiä ja puutteita. Tajusin myös, että olen ollut itselleni aivan liian ankara, niinkuin alussa olin myös täälle huoneelle. Mulla on ollut pitkään tapana kiinnittää itsessäni liikaa huomiota pieniin keskeneräisyyksiin ja puutteisiin, sekä sisäisiin että ulkoisiin. Niihin keskittymällä ajatukset itseäni kohtaan ovat muuttuneet tosi negatiivisiksi. Kun olen keskittynyt johonkin epäkohtaan, olen unohtanut sen, että kokonaisuutena voin silti olla hyvä, mukava, onnistuja, kaunis, rakastettava, arvostettava ja tärkeä.

Mä uskon, että Jumala antoi mulle tuon ajatuksen. Musta on niin hämmästyttävää miten hauskoilla tavoilla Hän puhuu ja miten hyvin Hän minut tuntee. Tuollaista rohkaisua ja opastusta minä juuri tarvitsinkin. Saattaapa olla etten maalaakkaan tuota kattoa koskaan, vaan jätän sen muistuttamaan tuosta asiasta.


Ihania viimeisiä lomapäiviä/ensimmäisiä koulu- ja työpäiviä kaikille! ♥


maanantai 5. elokuuta 2013

Teenstreet

Palasin eilen klo 04:20 kotiin Saksasta, Teenstreetiltä. Tänäkin vuonna tuo viikon kestänyt melkein 5000 nuoren vahvuinen leiri oli upea kokemus. Sain viettää paljon aikaa mahtavan Jumalan ja ympäri Eurooppaa tulevien kavereiden kanssa. Kuvatarjonta on vähän suppea, sillä en kehtaa laittaa kuvia ihmisistä. Tässä kuitenkin jotain. :)

Matkustin Saksaan lentämällä. Mun mielestä kaunein asia luonnossa on taivas ja rakastan siksi lentämistä. Pilvien päällinen maailma on jotenkin niin lumoava.


Parasta Teenstreetissä on ehdottomasti se, että saan viettää aikaa Jumalan kanssa ja oppia uutta Hänestä. Joka aamu ja ilta kaikki nuoret kokoontuivat kuuntelemaan opetusta ja ylistämään. Mulle Jumala puhui erityisesti siitä, kuinka paljon Hän minua rakastaa ja ihailee juuri sellaisena kuin olen. Oon Jumalan tytär ja Hän on minun Isäni. Tajusin, että Hän rakastaa mua enemmän kuin olin kuvitellut. Enemmän kuin pystyn ymmärtämään. ♥

Teenstreetillä yövyttiin tuollaisissa isoissa hallissa. Mikä on tulos kun nukkuu 6 yötä sentin paksuisella patjalla.. Multa hävis kaikki selkä ja hartia kivut! :o Ja kun tulin kotiin omaan sänkyyni, ne tulivat takaisin. How weird?!

 Luksus aamiainen...



Mutta nami herkkujakin sain. Coctailit, italialainen jäätelö ja makeat popcornit ♥

Offenburgin kaupunki on tosi kaunis! Kuitenkaan en kehuisi sen shoppailu paikkoja. Ostin pääasiassa vain kosmetiikkaa ja ruokaa. Kosmetiikka on Saksassa noin puolet halvempaa kuin Suomessa, joten rahaa ei mennyt paljoa.

Sää oli koko viikon aivan loistava! Ensimmäisinä päivinä lähes 40 asteen kuumuus tuntui aika tyrmäävältä, mutta siihen tottui eikä loppuviikolla samat asteet tuntuneet enää kovin pahalta. Koko viikon säät pysyivät hellerajan yläpuolella. Viimeisenä päivänä käytiin uimarannalla uimassa ihanalla rannalla. En muistanut ottaa kuvia järvestä. :( 

Oon niin kiitollinen koko viikosta!!