Miksi ihmiset puhuvat rumia toisilleen?!

Menen bussilla kotiin ja ala-asteelta nousee kyytiin lauma alle 4. luokkalaisia pikkupoikia. Jään kuuntelemaan heidän puheitaan. "Mee v***uun siitä läski! Ootko sä v***u ihan idiootti?" Lähes joka lauseeseen mahtuu ainakin yksi kirosana tai haukkumanimitys toista kohtaan. Vaikka nämä pienet pojat eivät ehkä sanoneet asioitaan kovin tosissaan olevalla sävyllä, kuulostaa tuommoinen puhe minun korvaani ainakin tosi pahalta. Pikkupoikien huono kielenkäyttö on aika pitkälti selitettävissä ikään kuuluvalla uhoamisella ja isottelulla, sekä vanhempien ihmisten, esimerkiksi sisarusten huonolla esimerkillä; ottaahan pienempi aina isommasta mallia. Se minua tässä juuri ihmetyttää, että tuommoista puhetta kuulee ihan minunkin ikäisten suusta. Etenkin poikien, mutta myös tyttöjen.

Miksi niin monet pitävät normaalina sitä, että kaveria haukutaan ja kiroillaan kohtuuttomasti. Jos joku kavereistani sanoisi minua v***n idiootiksi, loukkaantuisin varmasti ja antaisin kyllä sellaista palautetta, että kaveri seuraavalla kerralla varmasti miettii, kannattaako suutaan avata, jos on tuommoista sanomassa. Samaten minusta tuntuisi kamalan pahalta sanoa jollekin toiselle jotain rumaa. Joskushan sitä suutuspäissään saattaa jotain lipsahtaa, jota sitten katuu jälkeenpäin, mutta jotkut eivät semmoisesta ole milläänsäkään.

Vaikka kuinka tyypit sanovat, että vitsillähän he vain toisiaan haukkuvat ja nälvivät, en usko ettei sillä olisi mitään vaikutusta. Varmasti jokaisella olisi kivempi olla semmoisessa kaveriporukassa, jossa puhutaan toisia kunnioittaen ja ystävällisesti. Ja eihän sitä tiedä, mitä pahat sanat loppujenlopuksi ihmiselle tekevät. Jokuhan voi olla oikeasti tosi herkkä, eikä uskalla näyttää sitä ja itkee sitten yksinään illalla kavereiden loukkaaville sanomisille. Jokaisella on minusta oikeus vaatia toisilta kunnioittavaa puhuttelua, kunhan vain on valmis antamaan sitä itsekin takaisin.

"Harkitsematon sana on kuin miekanpisto, viisaan puhe on lääkettä." Sananl. 12:18